-
Panu Hiekkala
Olen 55- vuotias metsänhoitajan ja erityisopettajan koulutuksen saanut yrittäjä Jännevirralta. Työkokemusta löytyy mm. perusopetuksessa sekä työllisyys- ja yrittäjyys hankkeiden johtamisesta. Nykyään johdan ja työskentelen perheyrityksessämme, joka tuottaa ja jalostaa puhdasta luomuruokaa. Olemme pallon pohjoisin kaupallinen luomuhedelmän tuottaja. Kolme lastani ovat muuttaneet jo kotoa, mutta ovat mukana yrityksemme toiminnassa.
Mikä on parasta Kuopiossa?
Sopivan kokoinen kansallisesti ja kansainvälisesti menestyvä ja kasvava kaupunki, jossa kaikki on kuitenkin ihmisen kokoista.
Vaaliteema 1
Vahva ja lisääntyvä elinvoima, mikä tarkoittaa sitä, että yritysten keskeisimmät tarpeet turvataan kaikissa olosuhteissa. Ilman menestyviä, investoivia ja kasvavia yrityksiä ei ole työtä ja palveluita. Olemme osin näivettymisen kehässä, josta tulee nousta kestävään kasvuun.
Vaaliteema 2
Työvoiman saatavuudesta huolehtiminen, sillä se on suurin yritysten kasvua rajoittava tekijä. Tämä tarkoittaa riittävää resurssointia eri asteiseen koulutukseen, tiivistä yhteistyötä kaikkien työllistymiseen ja työllisyyteen liittyvien toimijoiden kanssa (erityisesti yksityinen työnvälitys) sekä vahvoja konkreettisia toimia työperöisen maahanmuuton edistämiseksi.
Vaaliteema 3
Turvallinen arki jokaiselle kuopiolaiselle toimivien peruspalveluiden avulla. Peruskoulu ja -terveydenhuolto ovat tässä ytimessä.