Keskusta on vastuunkantaja

Keskustaan mahtuu monenlaisia ihmisiä, mutta yhteistä meille on samanlainen tapa ajatella ja toimia: kantaa vastuuta itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme. Keskustan aatetta ja arvoja kuvaa parhaiten vastuullinen vapaus. Ihminen on vastuussa omista tekemistään ja valinnoistaan ennen kaikkea itselleen. Kuitenkin kaikessa hän kantaa vastuuta ja ottaa huomioon myös toiset.

Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille. Sata vuotta sitten Keskustan aatteeseen vahvasti vaikuttanut Santeri Alkio linjasi: “Ihmisyyden kehitystarve ja sen edellytykset on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistuksen pohjaksi.” (Santeri Alkio, Maalaisliittolaisesta näkökulmasta. Nälkäisille leipää, työttömille työtä. Vaasa 1919, s. 11.) Alkion teesi on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan.

Keskusta on arvopuolue. Korostamme jokaisen ihmisarvon tunnustavaa, ihmisten erilaisuuden hyväksyvää ja ihmisten yhteistyötä vaalivaa moniarvoisuutta sekä suvaitsevaisuutta. Meille tärkeitä asioita ovat inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus, työnteko ja yrittäjyys sekä yhteisvastuu ja tasa-arvo. Me Keskustassa olemme aina olleet toiminnan ihmisiä ja uskoneet yhdessä tekemisen voimaan. Jos toimeen ei tartuta, mikään ei taatusti muutu paremmaksi. Tämä maa rakennetaan yhdessä.

Keskusta on kautta historiansa ollut maltillinen, yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja ja ristiriitoja sovitteleva poliittinen voima. Aatteemme ja ajatusmaailmamme ovat syntyneet suomalaisten tarpeista. Me Keskustassa elämme ajassa: vaikka pidämme kiinni aatteestamme ja arvoistamme, emme vanno aikoja sitten ulkoa opittujen fraasien ja ylhäältä annettujen oppien nimeen.

Keskustan arvot

Vastuullisuus ja vapaus

Yhteisöllisyys ja välittäminen

Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus

Ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus

Kestävä luontosuhde

Paikallisuus

Sivistys

Keskustan missio

Keskusta on avoin, uudistava ja ihmisten tulevaisuuden uskoa vahvistava puolue. Olemme maltillinen, mutta voimakas ihmisiä aatteellisesti yhdistävä kansanliike. Rakennamme yli sukupolvien kestävää, tasa-arvoista ja turvallista yhteiskuntaa. Teemme työtä koko Suomen puolesta ja etsimme ratkaisuja ihmiskunnan suuriin haasteisiin.

Visio: Keskusta vuonna 2030

Keskusta on innostava ja elävä kansanliike, jonka viesti kiinnostaa laajalti. Meillä on aktiiviset jäsenet, vahva yhteishenki ja meihin luotetaan. Keskusta on avoin ja helposti lähestyttävä puolue, joka tuntee ihmisten tarpeet ja puhuu arjen kieltä. Olemme suvaitsevainen ja toisiamme kunnioittava sivistysliike, jossa ihmiset voivat kohdata ja vaikuttaa. Puolustamme ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja kansanvaltaa. Keskusta on kaikkien ihmisten ja koko Suomen puolue.

Politiikkamme on edistyksellistä, omaleimaista ja juurevaa. Olemme luoneet yhteiskuntaan turvallisuutta ja toivon näköaloja. Olemme työn, yrittämisen ja välittämisen puolue. Keskusta tunnetaan kotien hyvinvoinnin, sivistyksen ja osaamisen, puhtaan ruoan, vihreän talouden, bioenergian, hajautetun yhteiskunnan ja yrittäjyyden edistäjänä.

Keskusta on toteuttanut laajan järjestöuudistuksen, jossa avoimuus, tiedon kulku ja jäsenyys on nostettu keskiöön. Ihmisten vaikutusmahdollisuuksia ja uusia osallistumistapoja kehitetään jatkuvasti. Jäseneksi liittyminen on helppoa. Jäsenillä on monipuoliset mahdollisuudet osallistua poliittiseen vaikuttamiseen. Puolue on käynyt perusteellisen keskustelun EU-politiikasta ja luonut eteenpäin katsovan, kaikkia suomalaisia palvelevan EU-linjan.

Visio: Suomi vuonna 2030

Suomi on jälleen kerran selviytynyt työtä tekemällä ja toisista välittämällä. Yhteiskunta on pysynyt eheänä. Suomella on ollut taitoa ja malttia vaurastua. Velkaantuminen on taittunut, vaihtotase kääntynyt ylijäämäiseksi ja eläkejärjestelmä on kestävä. Ikääntyneet kansalaiset on opittu näkemään voimavarana. Olemme luoneet toimivan neljän sukupolven yhteiskunnan. Uussuomalaisten kotouttaminen on onnistunut.

Suomen kodeissa voidaan paremmin. Ihmiset voivat aidosti valita asuinpaikkansa. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa on edistytty. Suomi on maailman paras maa lapsille ja perheille.

Suomi on ottanut jättiharppauksen vihreän talouden edelläkävijänä. Kotimaisen ruoantuotannon edellytykset on turvattu. Suomi tunnetaan maailmalla koulutuksen, osaamisen ja kestävän kehityksen edistäjänä sekä rauhanrakentajana. Terve isänmaallisuutemme luo vahvan pohjan myös kansainväliseen toimintaan.

Keskustan tehtävät

Ihmisyys ja sen kehitystarve on Keskustalle kaiken yhteiskunnallisen toiminnan ja uudistamisen lähtökohta. Ihmisyydellä tarkoitamme vastuuta lähimmäisistä, ihmisten keskinäistä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, toisten tapojen, arvojen ja hengellisen vakaumuksen kunnioittamista ja suvaitsemista sekä vaatimusta yhteiskunnan ehdottomasta oikeudenmukaisuudesta.

Ihmisillä pitää olla oikeus vastuulliseen vapauteen, valintojen tekemiseen elämässä sopusoinnussa toisten tekemien valintojen ja tulevaisuuden vaatimusten kanssa.

Keskusta korostaa kaikessa toiminnassaan ihmisen ja luonnon välistä tasapainoa. Keskusta on suomalainen turvallisuudestamme ja menestyksestämme huolehtiva kansanliike, mutta elinpiirimme on yhteinen maapallo. Tarvitsemme yhä tiiviimpää eurooppalaista ja maailmanlaajuista yhteistyötä ja päätöksentekoa luonnon pelastamiseksi, köyhyyden nujertamiseksi, tasa-arvon edistämiseksi ja rauhan takaamiseksi. Olemme samaan aikaan isänmaallisia ja kansainvälisiä.

Meille keskustalaisille on erityisen tärkeää:

  • huolenpito perheestä, kodista, sosiaalisesta vastuusta ja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta
  • lasten ja nuorten kasvattaminen ja kouluttaminen osallisuuteen sekä aktiiviseen kansalaisuuteen
  • pienituloisten ja vähävaraisten ihmisten aseman parantaminen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteuttaminen
  • ihmisten terveyden sekä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin sekä työelämän kehittämisen monipuolinen tukeminen
  • sivistyksen, kulttuurin ja osaamisen arvostaminen ja kehittäminen
  • työhön, ahkeruuteen ja yrittäjyyteen kannustaminen ja niiden edellytysten parantaminen hyvinvointimme lähteenä
  • työstä, asumisesta ja palveluista huolehtiminen aluepolitiikalla koko Suomessa – maaseudulla ja
    kaupungeissa
  • luonnon ja luonnonvarojen kestävä käyttö ja säilyttäminen tuleville polville
  • kansainvälisestä asemastamme huolehtiminen